Pirjo Suhonen

Pirjo Suhonen
Pirjo Suhonen
fi
en

Pirjo Suhonen, KTM, on 16 vuotta rakentanut Ivana Helsinki tuotemerkistä merkkituotetta kv. ympyröissä, ja ollut mukana erilaisissa start-up yrityksissä sijoittajana, neuvonantajana ja osallistunut monenlaiseen innovaatiotoimintaan. Lisäksi hän on opettanut TAIK8 (nykyinen Aalto yliopistossa) markkinointi ja yrittäjyyttä 7 vuoden ajan.

Pirjo perusti Ivana Helsinki -tuotemerkin siskonsa Paolan kanssa vuonna 1998, ja ensimmäinen mallisto lanseerattiin saman vuoden elokuussa. Ivana Helsinki oli ensimmäinen pohjoismainen yritys joka on valittu Pariisin muotiviikon päänäytöksiin ja New Yorkin muotiviikkojen viralliseen näytöskalenteriin. Kansainvälisessä mediassa Ivana Helsingin tyyli on saanut hyvin huomiota.

Event Managers Finland Ab 2013