Pirjo Suhonen on 16 vuotta rakentanut Ivana Helsinki tuotemerkkiä.
Mia Törnblom
Mia Törnblom johtaa yritystä MT-gruppen yhdessä miehensä kanssa. Yrityksessä on kymmenkunta työntekijää, ja sen toimialana on johtamis- ja yhteistyökumppanikehitys. Hänen kirjaansa henkilökohtaisesta kehityksestä ja henkisestä valmennuksesta on myyty yli miljoona kappaletta. Joitakin Mia Törnblomin kirjoja ovat ”Du leder”, Du äger”, ”Så dumt”, ja viimeksi vuonna 2011 ilmestynyt ”Mia Törnbloms tankar om självkänsla”.
Viisitoista vuotta sitten Mia Törnblom piti ensimmäisen luentonsa hyvän itsetunnon tärkeydestä. Luennoiminen on eräs hänen lempitehtäviään. Siitä lähtien hän on kirjoittanut useita kirjoja ja pitänyt satoja kursseja, luentoja ja koulutustilaisuuksia aiheesta henkilökohtainen johtajuus.
Onnistuaksemme henkilökohtaisessa johtajuudessamme useimmat meistä tarvitsevat menetelmiä ja työkaluja oman sisäisen turvallisuutemme kohentamiseksi, saada ymmärrystä ja tietoa motivaatiosta sekä perustavaa laatua olevia näkemyksiä kommunikaatiosta ja vaikeista keskusteluista. Me tarvitsemme menetelmiä jotta voisimme nähdä oman osuutemme kaikissa tilanteissa ja konflikteissa, voidaksemme näin ottaa omaa vastuuta. Me tarvitsemme mietiskelytyökaluja jotta saavuttaisimme haluamamme päämäärän.
Uutiset
Uusia puhujia Event Managers Finlandin riveihin tuovat lisää tehoa yritykseesi!
Tapaa Mats Danielsson – yksi Ruotsin kysytyimmistä etikettiasiantuntijoista.
Olof Röhlander on mukana meidän puhujatiimissä.
Antoni Lacinai liittyi Event Managersin joukkoon.