Mark Levengood

Mark Levengood
sv
fi
en

OHJELMANVETÄJÄ – KIRJOITTAJA – UNICEFLÄHETTILÄS

Mark syntyi USA:ssa ja kasvoi Helsingissä. Varsin aikaisin hän huomasi että hän ei oikein sopinut olemassa oleviin malleihin, ja tuli siihen tulokseen että elämänsä on paljon hauskempaa jos hän itse päättää siitä.

Mark tuli Ruotsiin 19-vuotiaana ja teki tällöin töitä sairaanhoitoalalla sekä siivoojana. Hän oli innokas, mutta surkea opiskelija sosiaaliantropologian osastolla Tukholman yliopistossa, ja jonkin verran lahjakkaampi oppilas Dramaattisen Opiston radiotuottajakoulutuksessa.

Jo Suomessa ollessaan Mark ryhtyi työskentelemään televisiossa. ”Olin erään viihdeohjelman juontajana, ja sitä ei kukaan onneksi enää muista”.

90-luvulla Mark teki ohjelmia, kuten Mark ja hänen ystävänsä, Aamu Markin kanssa, Mark ja naapurit sekä Aha, sanoi Mark. Tämän jälkeen seurasi mittavampia tuotantoja kuten ”Guldbaggegalan”, ”Melodifestivalen” sekä ”Vi i femman”. Erityisen miellyttävää oli työskennellä prinsessa Victorian syntymäpäivän lähetysten kanssa. …”koska hän on mielestäni ihana”. ”Ihanampi kuin milloinkaan hän oli mennessään naimisiin”. Markille oli suuri kunnia olla juontajana TV-lähetyksissä SVT 1:ssä vuonna 2010. Hän on myös erittäin suosittu juontaja ”Svenska hjältar”-gaalassa, joka lähetetään joka vuosi joulukuussa. Vuonna 2012  Mark johti myös ”Humorgalan” yhdessä eräiden muiden Unicef-lähettiläiden kanssa. Mark on myös toiminut apulaisohjelmapäällikkönä SVT Dramassa 90-luvun loppupuolella. Mark on ahkera kronikoitsija P1:ssä. Hänet on kuultu ohjelmassa ”Godmorgon, världen!” ja hän valaisee syyspimeyden ohjelmassa ”Tankar för dagen”. Hän on ollut myös kesäisäntänä useita kertoja.

Mark on julkaissut kolme omiin teksteihin perustuvaa kirjaa; ”Hjärtat får inga rynkor”, (2008) , ”Sucka mitt hjärta men brist dock ej” (2006), ”Och jag läste att det var omöjligt att lev lycklig förutan dej” (2010) sekä ”Rosor, mina kära, bara rosor” (2012).

Unni Lindell ja Mark ovat yhdessä julkaisseet kirjat ”Gamla tanter lägger inte ägg” ja ”Gud som haver barnen kär, har du någon ull”, joita on myyty yhteensä yli miljoona kappaletta.

ESITYKSIÄ

Vuosina 2009/2010 hän kierteli esityksensä ”Mark ja hänen maailmansa” kanssa. Seuraava juhlittu esitys, ”Sound of Mark” esitettiin aina vuoteen 2013 saakka.

Mark osallistuu myös Kaupunginteatterin esitykseen Peter Pan joulukuusta 2012 helmikuuhun 2013.

Vuodesta 2008 lähtien Mark on yksi Unicef-lähettiläistä.



 

stockx sent me fake bordeaux 7s a while back got a refund thank god, I hope you do buy another pair those shoes are so heat

Event Managers Finland Ab 2013